Venni, Jere, A-J ja Ossi ei ollut kuvauksissa mukana

lauantai 28. tammikuuta 2023

M2 NarPa - Loimu 1-3 (25-19,18-25,20-25,17-25)

Etelä-Lapin reissu on käyty ja kotiin tuotiin täysi pistepotti. Kotijoukkue NarPa tuli junan lailla ekaan erään, kun Loimulaiset vielä nukkuivat. Onneksi ensimmäisen erän kylmä suihku herätti äijämme taistelemaan toden teolla voitosta. Kaikkien erien alut oli meille tosi vaikeita, mutta onneksi saatiin  kasvoille pikkuhiljaa hymykuoppia erien vanhetessa. Silloin kun meillä on suunpielet alaspäin, niin se ei yleensä hyvää tiedä meille, eikä todella kenellekään.  Syöttöruutu oli jälleen kerran suurin ongelmapaikkamme. Miinusta jäi sieltä -14. Toisaalta torjunnat meille 11-4,  josta saatiin 7 hyvitystä. Syöttikö vastustaja tänään huonosti, vai oliko vastaanottomme vain niin kivikovaa, mutta huippuprosenteille pääsi jokainen nostaja tontillaan.  Kuitenkin koko joukkueen tekeminen kääntyi positiiviselle puolelle voiton myötä, ja niinhän se on, että vain voittajat muistetaan. Alkusarjan kolme kohtaamista kääntyi kaikki meille vain yhden pisteen menetyksellä, joten tämä ottelusarja oli meidän hallintaa. Viikon päästä lauantaina pelataan vielä viimeinen alkusarjan ottelu ennen pudotuspelejä. Vastustaja silloin Kartanon veljesten tähdittämä Oripään Urheilijat. Näillä näkymin mukanamme on myös pari liiga-apua, joten pallo saa varmaan kyytiä oikein huolella. Tervetuloa Kauppikselle klo 15.00 alkavaan taistoon.

Tilastot Top 3

+/-

1. Eetu 19/+11

2. Miikka 14/+9

3. Ville 12/+9

Ässät

1. Ville 2

2. Kaitsu/Sami/Eetu/Jere 1

Torjunnat

1. Miikka/Eetu/Valtteri 3

2. Kaitsu/Nikke 1

V-O

1. Eetu 11/81%

2. Jonttu 43/76%

3. Miikka 12/75%

*** Miikka Tärkeillä hetkillä tärkeitä ja hienoja ratkaisuja. Vaikkei tänään saanut eniten passeja, niin kuitenkin päätti ne hienosti pisteeseen yleensä.

** Eetu Ei ihan parasta Eetua varsinkaan syöttöruudussa, mutta kuitenkin yksi voittomme avaimista. Paras pistemies, mutta ehkä pieni vamma hieman jarrutti.

* Ville Menetti myös tähtiä syöttöruudussa, mutta muuten taas liekeissä

* Jonttu Ikävä kyllä tänäänkin raati tuijotti liikaa tehtyihin pisteisiin. Muuten olisi kolme tähteä napsahtanut. Yllättävää oli kyllä se, että vastustaja vaan pommitti ja pommitti syötöillään, vaikka 76% nousi kuppiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti