Venni, Jere, A-J ja Ossi ei ollut kuvauksissa mukana

sunnuntai 20. marraskuuta 2022

M2 TuTo - Loimu 2-3 (22-25,25-20,25-21,15-25,10-15)

Toinen paikallisderby pelattiin Tuton kotiluolassa Nunnavuoressa. Ottelu oli odotetun tasainen, ja kaikki viisi erää tarvittiin siihen, että Loimun pojat vei kaksi sarjapistettä naapurikuntaan, jättäen kotijoukkueelle vain yhden. Ensimmäisen erän aikana, huomasi selvästi molemmista joukkueista, että kyse on muustakin, kun pelkistä sarjapisteistä. Tuto johti jo 18-11 ja erä näytti olevan taputeltu. Mutta toisin kävi. Tilanteen ollessa pian jo 20-20, alkoi epävarmuus hiipiä valkoisiin puseroihin. Erä lopulta meille hienon lopun jälkeen 25-22. Tämän jälkeen pelattiin kaksi seuraavaa erää tasatahtiin tilanteisiin 15-15 toisessa erässä ja 13-13 kolmannessa. Näissä ei pystytty kotijoukkuetta tarpeeksi horjuttamaan ja tappiohan niistä tuli. Neljännessä taas joukkue alkoi taistelemaan ja myös hallitsi sitä koko ajan. Erä päättyi Samin kahteen ässään, ja oli aika ratkaista peli viidennessä erässä. Tämän erän ratkaisi ilman muuta Lehtinen kuudella tapolla, Tuton viisi suoraa virhettä ja mikä hienointa, meiltä lähes virheetön erä. Vain yksi suora virhe, mutta annetaan se anteeksi. Tuntuu välillä, että tulee liian paljon voohotettua näiden suorien virheiden kanssa, mutta ikävä kyllä niihin nämä tiukat pelit ratkeaa. Tänään syöttömme oli pehmeä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Sitä pitää taas treeneissä hioa, sillä lauantain kotiotteluun syöttö pitää ilman muuta parantua, kun vastaan asettuu klo 15.00 Kauppiksella alkavaan otteluun NarPa .

Tilastot Top 3

+/-

 1. Kaitsu 25/+13

2. Miikka 12/+4

3. Sami 11/+3

Ässät

1. Sami/Jere 2

2. Ville/Nikke 1

Torjunnat

1. Kaitsu 3

2. Miikka/Ville/Jere 2

V-O

1. Miikka 28/75%

2. Jonttu 20/55%

3. Sami 29/48%

*** Kaitsu Ilman muuta päivän onnistuja, ja varsinkin viidennen erän huima esitys oli ilman muuta voiton takuumies tänään.

** Jere Parempaan suuntaan nuori keskarimme menee koko ajan. Vielä kovuutta verkolla kaivattaisiin, mutta kehitystä tulee koko ajan. Esim. syöttö alkaa olemaan ja ajoittain todella hyvää.

* Miikka/Jonttu Molemmat ansaitsee myös tänään ilman muuta tähden. Jontun hakupallot ja mahtavat puolustukset jäi mieleen. Miikka onnistui tällä kertaa hihaosastolla huimalla 75% nostolla. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti