Venni, Jere, A-J ja Ossi ei ollut kuvauksissa mukana

lauantai 12. marraskuuta 2022

M2 Loimu - AitRi 2-3 (16-25,21-25,26-24,25-23,12-15)

Ei ollut Loimun pojat valmiita tänään pelin alusta asti, haastamaan sarjakärkeä. Kaksi erää vaellettiin enemmän tai vähemmän varjojen mailla. Vastustajan iso virhemäärä piti kuitenkin meidät pelissä mukana ja päästi meidät nauttimaan neljännen erän jälkeen yhdestä sarjapisteestä. Siihen se tällä kertaa jäikin, mutta hattua meidän äijille, että jaksoivat nousta vielä taistelemaan pelin voitosta kahden surkean erän jälkeen. Uskomatonta kyllä, vaikka kyseessä oli lohkon kärkimatsi, niin virheitä taottiin ihan huolella. Jopa vastustajan joukkue, joka on käytännössä koottu 1-sarjan pelaajista, teki hurjat 49 suoraa virhettä pelin aikana. Toisaalta me tasoitettiin puntit melkein identtisellä summalla. Molemmat joukkueet oli varmaan ylilatautuneita, johtuen kärkimatsista. Nyt ollaan siis kohdattu kahdesti. Ensimmäisestä 0 pistettä, toisesta 1 piste, ja tasaisen taulukon mukaan viimeinen alkulohkon kohtaaminen tuottaa meille Tampereella 2 pistettä. Kaikki nauttivat pelistä, josta mitään ei saanut ilmaiseksi. Uskoisin, että ensi sunnuntaina tilanne on jokseenkin sama, kun vastaan asettuu naapurikunnan TuTo. Tilastoja katsoessa voi kyllä kiittää hihamiehiä, mutta siitä eteenpäin ei aina kaikki sujunut ihan pelikirjan mukaan. Hyökkäys oli tänään ikävä kyllä huonointa osa-aluettamme, josta plussaa kertyi liian vähän (+13) matsin tärkeyteen ajatellen. 

Tilastot Top 3

1. Miikka 14/+5

2. Sami 13/+4

3. Kaitsu 12/+3

Torjunnat

1. Miikka 3

2.  Kaitsu/Jesse/Nikke 1

Ässät

1. Nikke 2

2.  Jere/Valtteri/Sami/Kaitsu 1

V-O

1.  Pete 22/68%

2. Sami 31/67%

3. Miikka 31/61%

*** Miikka Jälleen täysillä mukana ja taistelun ruumiillistuma. Pikkulinnut kertoi, että Miikka siirtyi tänään M2 tilastoissa sarjan parhaaksi pisteitten valoissa. Onnea Miikka.

**  Vaikea peli taas kapteenilta. Välillä piti käydä jäähdyttelemässä penkillä, mutta jälleen kerran se auttoi. Tehokkainta hyökkäystä ja toiseksi parasta hihaa, mutta jotain vielä tarvitaan lisää, että saadaan se viime vuoden Sami takasin huipputehoineen.

* Pete Ei voi jättää liberoamme pois tästä porukasta. Hiha 68% ja tottakai myös useita huippupuolustuksia. Valmentaja toivoo vielä parempaa sijoittumista, niin se on siinä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti