Venni, Jere, A-J ja Ossi ei ollut kuvauksissa mukana

sunnuntai 6. marraskuuta 2022

M2 Isku - Loimu 1-3 (20-25,12-25,25-23,19-25)

 Pakkovoitto sarjan hännänhuipusta, tuntui taas tänään todellakin pakkopullalta. Kello 18.00 alkanut sunnuntai-illan peli ei oikein järkeen käynyt kenelläkään. Silti saatiin peli rullaamaan ainakin välttävästi jollei jopa hyvin kaksi ensimmäistä erää ja vielä kolmaskin johtotilanteeseen 10-15 asti. Sitten tapahtui taas jotain painokelvotonta. Tasaista vääntöä tilanteeseen 21-21 ja sen jälkeen annetaan erä kotijoukkueelle kolmella suoralla virheellä. Näin käy yleensä junnujoukkueelle, mutta ei tänään vielä tässä vaiheessa. Pataan tuli 25-23 ja tämän myötä nukkumaanmenoaika siirtyi ainakin puolella tunnilla. Onneksi vanhat dieselit alkoi taas lämmetä tämän erätappion myötä, vaikka tilanteet 15-15 ja 19-21 ei ihan selvää erää luvannut. Tämän tilanteen jälkeen onneksi oli junnujen vuoro tehdä ne kolme suoraa virhettä ja näin erä meille. Löpinät jääköön tällä kertaa tähän ja täkkiä korville, mutta täytyy mainita, että ensi viikon lauantaina klo 15.00 Kauppiksella lohkon kärkiottelu Loimu - Aitri. Tämä on ilman muuta nähtävä, joten ole paikalla.

Tilastot Top 3

+/-  

1. Miikka 18/+9

2. Kaitsu 15/+10

3. Sami 10/+2

Torjunnat

1. Ville 4

2.  Kaitsu/Miikka 2

3. Jesse/Jere/Nikke 1

Ässät

1. Miikka/Sami 3

2. Ville 2

3. Nikke 1

V-O

1. Jonttu 18/66%

2. Miikka 20/55%

3. Sami 14/50%

(Hans 2/100%)

*** Ville Uusi pitkänhuiskea keskarimme ei jätä ketään kylmäksi. On monessa mukana, niin kuin tänäänkin. Paras torjujamme, sekä myös yrittää väkisin nostaa ainakin muutaman aloituksen. Myös Villen syötöt on myrkkyä vastustajalle. HYVÄ VILLE !!!

** Miikka  Myös hyvä päivä Miikkalle, vaikka ei ihan täydellinen. Vanhemmat kannusti katsomossa ja oli varmaan tänäänkin ylpeitä pojastaan. Päivän pistekunkku.

* Kaitsu vai pitäisikö sanoa Leskinen, säesti Miikkaa identtisillä hyökkäystehoilla 13/+9. Myös tänään yksi voiton takuumiehistä.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti