Venni, Jere, A-J ja Ossi ei ollut kuvauksissa mukana

sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

M2 Playoff 6. Loimu - KeiKa 0-3 (17-25,19-25,23-25) Kultainen erä (25-23)

 Loimu M2 Finaliiiiiiiiiiiin! Me tehtiin se, ja tällä kertaa kaikkien kahdentoista äijän käydessä kentällä, eli yhdessä. Varsinainen ottelu oltiin jostain syystä niin kipsissä, että äijiä piti käyttää paljon penkillä jäähdyttämässä päätään. Vaihtojen ansiosta (nähdäkseni),löydettiin lopulta se voitava kuusikko. Vaikka suurin osa "paluumuuttajista" olikin uudesti syntyneitä jo kentällä käyneitä pelaajia. Yksi pelaaja oli kuitenkin ylitse muiden penkiltä tulleista. Nimittäin Joni, joka tällä kertaa tuli paikkaamaan yleispelaajien huonoa alkua. Lopultahan Joni sinne kentälle tuli jäädäkseen, rauhoittaen varsinkin nostopelimme. Huimat 19/79% ja siinä sivussa kymmenen pistettä. Mahtava suoritus ! Toinen paluumuuttajista oli Sami. Ensin vaelteli täysin varjojen mailla, mutta varsinkin kultaisessa erässä oli täysin pitelemätön, ollen tänään paras pistemiehemme. Sitten vielä Kaitsu, joka joutui jättämään pelin kesken toisen erän loppupuolella. Ikävää , sillä Kaitsu oli takonut hyvät 11/+11 tehot hyökkäysruudussa. Unohtamatta tietenkään Ollia, joka oli tänään taas lennossa, varsinkin hyökkäyksissä. Olli ja Ollin polvet alkavat lämpenemään tärkeillä hetkillä. Kiitos kevätaurinko! Merkittävää oli se , että eilisen 17 torjuntapistettä vaihtui tänään 17 syöttövirheeseen. Se tottakai ei peliä helpottanut. Vastustajista pitää ilman muuta nostaa meidän kannalta hankalin pelaaja eli Parviaisen Pete. Tänään huimat 28 pistettä, ja oli tosiaankin suurin uhka finaalipaikkaamme. Tämän me tiedostimme kyllä, mutta kertaakaan ei äijää kiinni saatu. Onneksi Pete antoi kultaisen erän aikana tasoitusta meille sössien kaksi viimeistä syöttöä seinille, sekä tehden myös pari pahaa hyökkäysvirhettä. Kiitos Pete näistä, mutta olet silti edelleen helvetin kova jätkä. Jos muutat lähiaikoina Raisioon, niin tervetuloa tryoutille. Eihän nämä tilastot kauheasti mairittele, jos kuitenkin pelattiin neljä erää, mutta vain voittajat muistetaan.

Tilastot Top 3

+/- 

1.    Sami 12/+8

2.    Kaitsu 11/+9

3.    Joni 10/+7

Torjunnat

1.    Letku/Sami/Joni/Olli/Aatu 1

Ässät

1.    Aatu 4

2.    Joni/Olli 2

3.    Nikke 1

V-O

1. Joni 19/79%

2. Miikka 17/53%

3. Jonttu 4/50%

*** Joni  Vaihdosta kentälle jäädäkseen. Rauhoitti, nosti aloituksia huippuhyvin ja teki vielä kaiken kukkuraksi kaksi viimeistä pistettä syöttöruudussa hienoilla ässillään.

** Olli Vanhaa tuttua Ollia alkaa tulemaan, kun tärkeät pelit koittaa. Ollin parasta tänään, oli  päättää hyökkäykset tehokkaasti.

*   Kaitsu Peli jäi kesken toisen erän loppupuolella, mutta sitä ennen tuhoisaa jälkeä.

  Sami Piti penkittää, koska ajatus harhaili jossain muualla kuin pelissä, tai sitten oli liian syvällä pelissä. Tämä auttoi, sillä Sami oli kultaisen erän päällikkö ja lopulta paras pistemiehemme.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti