Venni, Jere, A-J ja Ossi ei ollut kuvauksissa mukana

lauantai 30. huhtikuuta 2022

M2 Finaali 1. Loimu - Salpis 3-0 (25-23,25-23,25-20)

 M2 sarjan ensimmäinen finaali on takana. Tiukan taistelun jälkeen voiton vei kotijoukkue Loimu. Yli 50 katsojaa sai Kauppiksella aikaan hienon tunnelman, ja oli myös tämän kauden viimeisessä kotiottelussa kauden ennätysyleisö. Toki vielä vapaita istuma- ja seisomapaikkoja hallista olisi vielä löytynyt, mutta kun ei näytä Raisiolaisia sytyttävän oman kylän jätkien finaalit. No se on oma valinta, mutta takuulla pääsylipun lunastaneet saivat viihdettä koko rahan edestä, ja ennen kaikkea sen ensimmäisen kiinnityksen mestaruusjahdissa. Toki huomenna Hollolassa odottaa kiukkuinen kotijoukkue ja varmaan reilusti yli 200 katsojaa, kun toinen osaottelu alkaa klo 15.00 paikallista aikaa. Meidän taktiikkana on ammentaa juurikin sieltä yleisöstä sitä voimaa suorituksiin, sillä harvoin omaa parastaan saa esittää noin runsaalle katsojajoukolle. Tämän päivän peli ei vielä mielestäni ollut sitä meidän parasta osaamista. Kahdessa ensimmäisessä erässä annettiin vastustajalle taas eteen, ei nyt näköjään ihan  liikaa, mutta aivan turhaan. Onneksi voitontahto oli kova ja puurrettiin jopa viiden pisteen takaa rinnalle ja ohi. On hieno katsoa jätkiä tärkeillä hetkillä, kun silmissä palaa liekit ja kaikkien keskittyminen on tapissa. Sitä tarvitaan myös huomisessa toisessa finaalissa, johon lähdemme tottakai pistämään sarjaa poikki. Tänään otteluisäntänämme oli  Naantalin Aurinkoinen, ja voin kertoa, että oli hyvät munkit. Huomenna matkamme mahdollistaa Raision viihtyisin pubi Pub Jaska, sekä LSAB. Unohtamatta koko kauden kuljetuksissa käyttämäämme Valtarent Oy pikkubussifirmaa. Huippupalvelua ja hyvää kalustoa. Suosittelen lämpimästi.Minibussi.fi | Vuokrataan minibussi, edulliset hinnat! Useita eri autoja!

+/-

1. Sami 16/+9

2. Kaitsu 14/+6

3. Miikka 12/+9

Torjunnat

1. Aatu 5

2. Olli 3

3. Kaitsu/Sami 2

Ässät

1. Kaitsu/Miikka 2

2. Joni/Nikke 1

V-O

1. Jonttu 17/65%

2. Miikka 9/55%

3. Sami 27/44%

*** Sami  Nauttii selvästi finaalipeleistä. Hyökkäsi tänään kovimmilla tehoilla. Tänään ei parasta hihaa, mutta huomenna uusi mahdollisuus.

** Aatu Taikoi taas tänään hienot 5 torjuntaa, kuten keskitorjujan pitääkin. Hieman malttia jatkopalloihin ja niiden ratkaisuihin niin hyvää tulee.

*  Kaitsu/Miikka Tämä kaksikko jaksaa pelistä toiseen painaa hyvällä sykkeellä. Molemmat kuului taas kerran pelin ratkaisijoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti