Venni, Jere, A-J ja Ossi ei ollut kuvauksissa mukana

lauantai 23. huhtikuuta 2022

M2 Playoff 5. (1/4) KeiKa - Loimu 0-3 (23-25,16-25,18-25)

Välieräsarja Keikaa vastaan alkoi vieraissa ryöstöretkellä. Ensimmäisen erän takkuilun jälkeen voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Pelimme alkoi kulkea ja vastustajan ei. Esimerkiksi toiseen erään saatiin 13 lahjapistettä suorista vastustajan virheistä, ja näihin ei edes lasketa ässiä tai torjuttuja hyökkäyksiä. Tähän se taisi niksahtaa tällä kertaa, se kuuluisa selkäranka. Kolmannen erän seitsemän torjuntaamme lannisti lopullisesti vastustajan kuusikon. Pääarkkitehtinä tässä toimi Aatu, joka napsi näistä viisi. Torjuntavoitoksi tätä peliä voi hyvällä omallatunnolla kutsua, sillä saalistimme hurjat 17 torjuntapistettä vastustajan kolmea vastaan. Toinen osaottelu pelataan sunnuntaina , joten ei tämä vielä ole taputeltu. Huomenna vastaan tulee ihan varmaan ärsytetty Keika, joka ei tule antamaan mitään ilmaiseksi. Muistutus vielä siitä, että ottelusarjan voittaja menee 2-sarjan finaaliin, joten panosta riittää ihan varmaan viimeiseen palloon asti.  Tervetuloa kannustamaan oransseja Kauppiksen hornankattilaan huomenna sunnuntaina 24.4.klo 15.00

Tilastot Top 3

+/-

1. Miikka 14/+9

2. Kaitsu 11/+8

3. Aatu 10/+8

Torjunnat

1. Aatu/Miikka 5

2. Kaitsu/Olli 3

3. Nikke 1

Ässät

1.Aatu 3

2. Sami/Miikka 1

V-O

1. Sami 22/62%

2. Miikka 16/56%

3. 7/43%

*** Miikka Tänään jälleen lataus kohdillaan. Verkolla kuin muuri.

**  Aatu Heräsi vasta kolmannessa erässä, napsien mm. huimat viisi torjuntaa ja kaksi ässää. 

*  Kaitsu is back. Alkupudotuspelit sairastanut Kaitsu on  taas kunnossa. Se lupaa hyvää meille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti