Venni, Jere, A-J ja Ossi ei ollut kuvauksissa mukana

maanantai 18. huhtikuuta 2022

M2 Playoff 4. Loimu - Lempo 3-1 (Kultainen erä 25-23)

Nyt on liikutuksen kyyneleet kuivattu, eli voi alkaa rustaamaan päivän tapahtumia. Päivän panoksena oli pakkovoitto pelistä, että päästäisiin kultaiseen erään. Sen me teimme hurjalla taistelulla. Kultainenkin erä taisteltiin viimeiseen pisteeseen asti. Erien hallinta pysyi kotijoukkueen lapasessa, yhtä lipsahdusta huomioimatta. Kuka sitä enää muistaa, mahtavan voittotanssin jälkeen, kun kapteenimme Sami takoi voittopallon kenttään. Vaikka vastustaja oli saanut kokoonpanoonsa tähän sarjaan 57 maaottelun miehen Anssi Vesasen, niin sekään ei enää tänään auttanut. Kotijoukkue oli lukenut läksynsä, ja näin ollen Anssi hyytyi 12 pisteeseen, joka ei oikeasti viiteen pelattuun erään ole paljon pas... kaan. Vahvuus taisi olla hänellä tänään syöttöruudussa, joka aiheutti meille eniten hikikarpaloita. Meidän joukkue uhkui tänään taistelutahtoa jokaiseen soluun asti. Vielä kun oltiin saatu kenttäkuuluttajaksi Oka, sekä Liiga- poikien rumpuryhmä jälleen paikalle, niin mahtava tunnelma ympyröi pelikentän. Unohtamatta kauden ennätysyleisöä 40 katsojaa. Tästä jatketaan pelejä viikon päästä lauantaina Vantaalla. Seuraavassa ottelusarjassa haetaan jo finaalipaikkaa, joten nyt jos koskaan tarvitsemme niitä kuuluisia käsiä sunnuntaina kauppikselle, jolloin ratkaiseva matsi pelataan. Varmistus tulevaan ottelu sarjaan on saatu ja kotiottelu pelataan tulevana sunnuntaina klo 15.00 Kauppis. Oranssit loppuun asti!!!
Tänään pelattujen viiden erän tilastot koottuna yhteen:
+/-
1. Letku 23/+16
2. Miikka 17/+7
3. Sami 13/+6

Torjunnat
1. Miikka 5
2. Aatu 4
3. Nikke/Letku 3

Ässät
1. Nikke /Olli 3
2. Aatu/Miikka/Letku 2
3. Sami 1

V-O
1. Jonttu 16/62%
2. Miikka 18/56%
3. Sami 38/53%

*** Letku Ilman muuta ratkaisi varsinaisen pelin huippuhyökkäyksillään
** Nikke ratkaisi vuorostaan jatkoerän kovalla voiton tahdollaan, päästen myös hyvin vastustajan ihon alle. 
 *Jonttu raatoi koko pelin kovalla intensiteetillä. Kaivoi ja puolusti, sekä hyvällä hihalla säväyttäen. 
* Sami Pakko antaa kapteenille myös yksi tähti. Kun miettii mitä yhden käden mahtavia puolustuksia ja kovaa hengen luontia kentällä nähtiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti