M2 2025-2026

M2 2025-2026
Kuvasta puuttuu Pete, Jere, Aksu ja Tuukka.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2026

M2 Välierä 2. Loimu - HuKi 0-3 (18-25,15-25,20-25)

Kauden päättävä kirvelevä tappio koettiin kotikentällä, kun Huki toistamiseen kahden päivän aikana oli parempi meistä. Päivän tällä kertaa mahdottomaksi luokiteltu tehtävä, oli voittaa ensin peli ja sitten kultainen erä. Vastustaja oli kuitenkin täysin eri mieltä. Voi jopa sanoa, että kolme erää Huki vei ja Loimu vikisi. Ei löytynyt meiltä enää taistelutahtoa ja olihan vastustaja todella hyvä.  Hyökkäystehoissa huimasti parempi 44-22, ja mikä silmiinpistävää, myös aivan huippuhyvin puolustava joukkue. Oli todella vaikeata kammeta jokainen piste, koska palloja kaivettiin ihan huolella joka paikasta. Tämä kausi on siis paketissa, ja on aika jakaa myös kiitoksia. Erityiskiitokset menee totta kai kannustusjoukoille. Koko play-off kevät on Kauppiksella ollut aivan huikea tunnelma. Kiittää pitää myös lukuisia sponsoreitamme, jotka ovat osaltaan ollut mahdollistamassa tätä kautta. Kiitos myös pääosan esittäjät eli koko joukkueemme. Meillä oli taas hieno tarina, mikä ikävä kyllä ei ihan päätepysäkille asti päässyt. Loimu M2 siirtyy nyt kesälomille odottamaan kauden päättäjäistapahtumaa vesi kielellä, ja sen jälkeen syksyllä katsotaan, millä rosterilla ja valmennuksella ensi kauteen suunnistetaan. Kiitos kaikille!

Tilastot Top 3

+/

1. Kaitsu 9/5

2. Miikka 8/+2

3. Niila 7/0

Torjunnat

1. Juho/Niila 2

2. Kaitsu/Miikka/Nikke 1

Ässät

1. Miikka 2

2. Sami/Juho/Nikke 1

V-O

1. Esko 7/57%

2. Joni 23/56%

3. Miikka 18/50%

*** Miikka Raadin valinta päivän parhaaksi. Tavallaan erottuikin hyvissä asioissa, mutta paljon jäi vielä piippuun, kuten muultakin joukkueelta.

***** Kotiyleisö taas aivan mahtava kannustaja. Ikävä kyllä sekään ei voittoon asti kantanut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti