lauantai 21. maaliskuuta 2026

M2 neljännesvälierä 1. TamRy - Loimu 0-3 (20-25,21-25,14-25)

Kevään ensimmäinen pleijari alkoi välittömästi ryöstöretkellä.  Ryöstön kohteeksi joutui hyvin taistellut Tammelan porukka. Kaksi erää painettiin tasatahtiin lähes kahdenkymmenen pisteen korville, mutta oranssit vei molemmat loppurutistuksella. Kolmas pelattiin jo yhteen maaliin, kun kotijoukkueen taistelutahto lopahti ja vieraat marssivat selvään voittoon. Vanha sanonta sanoo, että peli alkaa vasta tilanteen ollessa 20 pisteen kohdalla,  ja juuri siitä pelimiehet erottaa. Tänään ne pelimiehet löytyivät oranssipaidoista, jotka jauhoivat kaikessa rauhassa omaa peliä, eikä juuri hätkähtänyt, vaikka vastustajat erien sisällä välillä kävivätkin johdossa. Ei tätä tarinaa kuitenkaan ole vielä kirjoitettu valmiiksi, sillä huomenna jatketaan Kauppiksella toisen ottelun merkeissä klo 15.00. Suoralla voitolla mennään kahdeksan parhaan joukkoon ja häviöllä kultaiseen erään, jonka voittaja jatkaa kohti kevään kliimaksia. Huomisessa pelissä otteluisäntänä toimii Nuohko eli  nuohko.fi , joka tekee hyvää työtä lasten ja nuorten hyväksi. Kenttäkuulutuksesta vastaa Marko "Kaakeli" Ruohonen ja kahvion antimista Mia. Ole paikalla ja kannusta oranssit jatkoon. Huomisessa pelissä pystyy myös tukemaan joukkueemme tietä kohti kevään huipennusta nimellisellä ja vapaaehtoisella 3 € pääsymaksulla. Saat itse päättää myös suuremman summan, jos siltä tuntuu. Pistetään siis mökki täyteen ja ainakin paremmaksi, kuin Tammelan 65 katsojan yleisö.

Tilastot Top 3

+/-

1. Kaitsu 13/+10

2. Niila 12/+9

3. Juho 9/+7

Torjunnat

1. Niila 4

2. Juho 3

3. Kaitsu 2

Ässät 

1. Kaitsu/Miikka 1

V-O

1. Miikka 14/71%

2. Haste 3/66%

3. Esko 5/66%

*** Nikke Pyöritti tänään vastustajan torjunnan pyörryksiin. Kauden suurin määrä keskihyökkäyksiä, ja juuri kun vastustaja luuli päässeensä jyvälle, Nikke muutti kaiken. Huippupeli!

** Niila Tästä junnusta alkaa pikkuhiljaa kasvaa ratkaisija peleihimme. Jälleen paras torjuja ja myös virheetöntä hyökkäyspeliä. Hyvä Niila !

* Kaitsu Jälleen tasaisen varmaa tekemistä. Hyökkäystehoissa ykkönen ja kaiken lisäksi päivän paras pistemiehemme.

Tähdet tähdet on jaettu ja laulettu, mutta pitää muistaa silti, että nämä kolme jätkää ei olisi yksin peliä voittanut. Siihen tarvittiin koko joukkue, joka suoriutui tänään hienosti kovasta haasteesta. Haasteesta puheenollen, Haste kävi kävi kääntämässä ensimmäistä erää meille ja antaen Vennille hieman aikaa kerätä itsensä. Vaikka vähän kosketuksia, niin sai vastustajan pään sekaisin, (ja myös meidän).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti