perjantai 27. helmikuuta 2026

M2 YJS TuTo - Loimu 2-3 (20-25,25-23,17-25,26-24,13-15)

Kauden neljäs paikalliskamppailu osoitti taas todella pienet tasoerot joukkueiden välillä. Varsinkin Nunnavuoressa tahkottiin molemmissa peleissä täydet viisi erää, joista molemmat vei vierasjoukkue. Tänään kellon viisarit kulki runsaat kaksi tuntia, ennen kuin voittaja oli selvillä. Eriä vietiin jälleen vuorotellen, mikä vieraissa on ollut kovin tuttua. Pitkät pallorallit, tiukka taistelu ja tietenkin pieni suunsoitto on aina kuulunut tähän ottelupariin. Ilman niitä, eihän näissä mitään sytyttävää olisikaan. Tänään molemmilta joukkueilta puuttui sellaisia pelaajia, joita olisi voinut vaikka kentälle laittaa. Ei se ketään häirinnyt, sillä juuri nämä äijät, jotka tänään kentällä olivat, tekivät pelistä todella tasokkaan ja varmaan myös yleisölle mieleisen. Tänään valmennusjohto sai taas miettiä, ketä nostetaan jalustalle voiton jälkeen, eikä se tälläkään kerralla ollut helppoa. Esim. Lehtinen tänään hienoja pallon tappoja ja huippupuolustuksia, ei niistäkään huolimatta läpäissyt kriteereitä. Juho myös huippupeli tänään, mutta ei silti. Ehkä haettiin jotain vielä enemmän säväyttävää ja löytyihän niitäkin. Toki ei Sami, joka kesken pelin tuli kentälle tehden voittotorjunnan. Sitä ennen aiheutti myös verkkovirheellään vastustajalle neljännen erän voiton. Kaikella on tarkoitus, sanottiin jossain takavuosien tv-ohjelmassa. Tämän päivän voitto voi merkitä jotain tulevaan pudotuspelivastustajaan, mutta ei mietitä sitä vielä. Lauantaina jatketaan kotona Kauppiksella klo 15.00, kun vastaan asettuu alati vaarallinen NarPa.  Otteluisäntänä toimii Kapteenin Kastikkeet ja kuuluttajana Kerttulan kultakurkku Matti. Samalla harjoitellaan kevään pudotuspelien juttuja pelaajaesittelyineen. Tervetuloa kannustamaan, ja totta kai maistelemaan Mian uunituoreita leivonnaisia.

Tilastot Top 3

+/-

1. Miikka 21/+13 

2. Kaitsu 16/+10

3. Juho 13/+9

Torjunnat

1. Joni 6

2. Sami/Juho 2

3. Esko/Kaitsu/Miikka 1

Ässät

1. Miikka 3

2. A-J 2

3. Juho 1

V-O

1. Hannes 3/100%

2. Venni 29/69%

3. Miikka 44/56%

*** Miikka Jälleen kerran taistelun ilmentymä. Kova uurastus aiheutti hyvänolon tunteen lisäksi myös kramppeja, mutta lopulta ansaitsee jälleen paikkansa.

** A-J  Junnumme lomaili Lapissa ja palasi entistä ehompana. Tänään täysin pitelemätön hyökkäyksessä ja myös hyvä syöttöruudussa. Kaikille jäi mieleen jäätävä pelastus lattian pinnasta viidennen erän ratkaisuhetkillä. Nuorissa on tulevaisuus.

* Joni/Venni Jonilta ei ihan nappipeli, mutta päivän paras torjujamme kuudella torjunnalla.  Teki niin sanotusti (siliää pintaa). Venni Vastaanotossa itse varmuus sekä useita pallo peliin puolustuksia. Ilman muuta kehitystä havaittavissa, vaikka todella itsekriittinen onkin.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti