sunnuntai 23. marraskuuta 2025

M2 Loimu - PuMa 3-0 (25-15,25-18,25-17)

Synkän ja harmaan marraskuun kolmas ottelu päättyi kolmanteen voittoon. Pientä säätöä jouduttiin tekemään varsinkin yp-osastolle, kun pari poissaoloa tuli aivan kalkkiviivoilla. Onneksi meidän äijät ovat tottuneet pelaamaan paikassa kun paikassa. Toki keskarimme Ville toivoi pelin jälkeen vähän enemmän valmistautumisaikaa, kuin tunnin :-) hypätessään hihamieheksi. No hyvin Ville selviytyi tai ainakin kohtalaisesti. Päivän vastustaja ei ollut paljon viime kohtaamisesta kehittynyt, joten voi sanoa, että marssittiin heidän yli suoraan kolmessa erässä. Enemmän tekivät virheitä ja lähes joka osa-alueella huonompaa tekemistä, kuin kotiottelussaan. Torjunnat meille 12-3. Myös ässät vietiin 10-5 jne. Vastus kovenee, kun ensi lauantaiksi Kauppikselle saapuu turun ylpeys TuTo. Ottelu alkaa klo 15.00, joten tule paikalle katsomaan kiihkeää paikalliskamppailua paikan päälle, koska sitä se takuulla tulee olemaan. Kahviossa taas uunituoreita Mian leivonnaisia tarjolla sopuhintaan.

Tilastot Top 3

+/-

1.  Sami 13/+10

2. Juho 9/+7

3. Miikka 9/+5

Torjunnat

1. Sami/Juho/Jere 3

2. Ville 2

3. Nikke 1

Ässät

1. Nikke/Ville 3

2. Jere 2 

3. Juho 1

V-O

1. Pete 10/90%

2. Miikka 16/37%

3. Ville 16/31%

*** Sami Jatkaa hyviä otteita hakkurin tontilla. Päivän tehokkain ja myös vähillä virheillä. Muisti jättää murehtimatta ja painoi menemään kovalla sykkeellä.

** Nikke  Pikku tauon jälkeen takaisin aloitukseen ja sen paikan myös ansaitsi. Löysi kuumat pelaajat ja heitti hyviä passeja pitkin ottelun.

* Keskarit Jere ja Juho Molemmat kunnostautui torjunnassa. Juho hyökkäsi hyvin ja Jere kaivoi palloja lattian pinnasta hienosti taistellen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti