Venni, Jere, A-J ja Ossi ei ollut kuvauksissa mukana

sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

M2 VE 1. KeiKa - Loimu 3-1 ( 25-19,21-25,25-15,25-22)

 Ensimmäinen välierä Vantaalla päättyi tasaisen pelin jälkeen kotijoukkueen voittoon. Näin ollen ryöstöretki ei toteutunut. Kuusikkoamme jouduttiin hieman viilaamaan tänään sairastapauksen takia, mutta ei mennä sen taakse päivän tappiossa. Sami palasi sairastuvalta ja Kaitsu siirtyi tilalle. Kotijoukkue oli vaan tänään niin kova tärkeillä hetkillä. Kaikki erät olivat tänäänkin 15 pisteen kohdalla todella tasaisia, kunnes jompikumpi meni menojaan. Ainoa suuri notkahdus oli kolmannen erän sukellus 14-13 tilanteesta pataan 25-15.  Meidän joukkue haastoi kyllä hyvin isännät koko ottelun ajan, mutta hieman piippuun jäi kuitenkin lopullinen taistelu. Ei se tietenkään mikään uusi asia meille ole, että mennään vaikeamman kautta jatkoon. Nyt sen on oltava siis edessä, koska seuraava tappio tietää jo kauden päättymistä. Kotijoukkueen voitto oli ilman muuta myös torjuntavoitto, koska 16-8 torjunnat heille. Lisäksi harmaita hiuksia tuotti ainakin takavuosien Ducks-pelaajat Kankaanpää, Kylaots ja Vallin. Mutta kuten kaikki muutkin ihmiset, niin samaa Elovena-kaurapuuroa hekin syövät. Silti ilman muuta jokaisen meistä pitää parantaa peliä tulevana lauantaina kotona , jos vielä mielimme päästä kolmanteen otteluun Vantaalle. Kaikki on vielä kuitenkin mahdollista.  Seuraava kohtaaminen siis lauantaina 1.4 legendaarisella Kauppiksella klo 15.00. Tämä ei siis ole aprillipila, vaan totista totta. Olkoon tämä esiottelu Liiga-Loimun välierien kotiavaukseen, joka alkaa tämän pelin jälkeen Kerttulassa klo 18.00 .Luvassa on  molemmissa otteluissa kauden kovimmat ottelutapahtumat, joissa on toivottavasti tupa täynnä. Kauppiksen ottelutapahtumassa mukana myös Puustelli ja Leipomo Nurmi & Sulonen Raisio. Ämpärit mukaan ja katsomoon, koska nämä pelit vaativat sitä äänekästä kotikatsomoa.

Tilastot Top 3

+/- /%

1. Miikka 18/+11/47%

2. Eetu 11/0/36%

3. Sami 10/-2/31%

Torjunnat

1. Sami/Valtteri/Nikke 2

2. Miikka/Ville 1

Ässät

1. Nikke 2

2.  Sami/Miikka/Valtteri 1

V-O

1. Pete 38/63%

2. Eetu 11/45%

3. Sami 25/40%

*** Miikka Hääri tänään hakkurintontilla, tehden parasta tulosta. Tappoprosentti hieno 47% .

** Valtteri Hyvää tekemistä myös Valtterilta, vaikkei se tällä kertaa voittoon riittänytkään.

* Pete Keräsi hienosti itsensä alkuhaparoinnin jälkeen. Kuusi ensimmäistä vastaanottoa, joista kolme suoraa virhettä ja vain yksi kuppinosto. Vaihto oli jo lähellä, mutta ei tarvinnut. Hyvä Pete !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti