lauantai 31. tammikuuta 2026

M2 YJS NarPa - Loimu 1-3 (25-16,24-26,19-25,15-25)

Päivän agendana reissu etelän Lappiin ja ryöstöretki (helpolla). Kaikki muu toteutui, muttei tuo helpolla sana.  Ensimmäisen erä tasaisuus loppui tilanteessa 12-10, kun joukkueemme jostain syystä joutui tuuliajolle. Pitkästä aikaa Lapin liikuntahallilla, oli ehkä suurin syy tähän. Pallot kattoon puolustuksissa, hyökkäyksestä puuttui uskallus ja vastustaja käytti nämä kaikki hyödykseen. Toista erää vietiin mielin määrin alussa, mutta havahduttiin tilanteessa 18-17, kun kotijoukkue oli kirinyt jo ohi. Loppuhuipentumana erälle oli vielä meiltä neljä virhettä, joista kolme meidän eräpallon aikana. No onneksi kairattiin erä kotiin. Kolmas erä oli vielä tasaista, mutta neljättä pelattiin jo yhteen maaliin. Kotijoukkueen selkärangasta oli kuulunut jo se ääni, joka nyrkkeilytermein tarkoittaa pyyhettä kehään. Tänään saatiin huimat 10/18 pelaajaa mukaan reissulle, joka hieman huolestuttaa allekirjoittanutta. Sairastupa on tällä hetkellä pullollaan äijiä, kun tärkeitä pelejä pelataan. Onneksi kevät on vielä kaukana, ja lisää äijiä on palaamassa rosteriin lähiaikoina. Viikon päästä sunnuntaina lohkon kärkikamppailu Loimu - Jankko olkoon ns. tulikoe, koska molemmat on alkukauden peleissä hallinnut ilmatilaa. Kello 15.00 syötetään ensimmäisen kerran, joten älä missaa tätä. Jossain kaukaisissa laskelmissa on veikattu tätä paria jopa finaalisteiksi. Älä missaa tätä, äläkä puffetin uunituoreita leivonnaisia.

Tilastot Top 3

+/-

1. Miikka 22/+15

2. Kaitsu 18/+11

3. Joni 12/+4

Torjunnat 

1. Miikka/A-J/Juho 2

2. Joni/Nikke 1

Ässät

1. Joni 4

2. Miikka 3

3. Kaitsu 2

V-O

1. Joni 16/75%

2. Miikka 25/52%

3. Pete 23/39%

*** Miikka Ilman muuta tänään kolmen tähden arvoinen. Taistelun ilmentymä, joka sai keltaisen kortin protestoimisesta. Onneksi , sillä tämä sai Miikkasta vielä enemmän irti.

** Joni Viime kaudella libero. Tällä kaudella passari, mutta tänään yleispelaajana kentälle tullessaan. Mahtavia puolustuksia, hyvää ohjauspeliä ja ässätilaston kärki. Monitoimimies.

* Kaitsu Pelin vanhetessa syttyi. Päivän toiseksi parasta hyökkäystä, ja myös yksi pelin ratkaisijoista. Diesel kestää lämmetä, mutta palkitsee, kun paikat on kuumana.






lauantai 17. tammikuuta 2026

M2 YJS Loimu - TuTo 3-0 (25-19,25-12,25-22)

Turun alueen herruus edelleen vahvasti raisiolaisilla.

Lauantaina Kauppiksen lentopalloteatterin näytöksenä tarjoiltiin paikalliskamppailu Raision Loimun ja Turun Toverien välillä. Takavuosien kiihkeys näissä kamppailuissa on (ikävä kyllä?) kadonnut tyystin, ja tälläkin kertaa tunnetta oli pelissä vain varsin maltillisesti - ja senkin vähän tuomaristo karsi pois.

Ottelun alku oli tällä kertaa raisiolaisille vaikea. Turkulaiset löysivät erinomaisen pelirytmin ja karkasivat hetkessä 7-1 -johtoon. Tässä vaiheessa valmennus käytti ensimmäisen puolen minuutin taktisen tauon, joka tällä kertaa osui ilmeisen oikeaan paikkaan. Aikalisän jälkeen oranssimusta joukkue sai pelin juonesta kiinni ja piste kerrallaan kuroi eron ensin kiinni ja painoi kaasua samantien vähän reippaammin jättäen turkulaiset katselemaan perävaloja. Toverien selkeästi kirkkaimpana tähtenä tuikki keskipelaaja Karri Sihvonen, joka tappoi varsinkin kahteen ensimmäiseen erään aika lailla kaikki saamansa passit. Sihvonen takoikin pöytäkirjaan 12 pistettä, joka on keskipelaajalle vähintäänkin kohtuullinen saldo kolmeen erään.

Kokonaisuudessaan peli oli kuitenkin Loimun hallinnassa alun vaikeutta lukuunottamatta koko pelin. Kolmannessa erässä Tuto pääsi vielä kolkuttelemaan ovea, muttei kuitenkaan kunnolla uhannut Loimun voittoa. Hakkuri Lehtinen otettiin puolenvälin paikkeilla huilaamaan ja Sami pääsi käymään kierroksen verran hakkurin tontilla. Ottelupallotilanteessa Lehtinen kuitenkin käskettiin takaisin töihin syöttämään, ja ohjeet olivat selkeät: Käsi tyhjäksi hypärillä. Solidaarisena pelaajana Kaitsu kuitenkin totesi, että tänään on Eskon vuoro loistaa ja syötti keskelle verkkoa. Niinpä Esko saikin ratkaista pelin seuraavassa pallossa jyrkähköllä nelospaikan lyönnillään ja peli oli sitä myöten selvä. Ei välttämättä kauden parasta peliä, kotijoukkueeltakaan, mutta riittävän ehjä kokonaisuus ja tärkeät kolme sarjapistettä!

Tilastot Top 3

+/-

 1. Esko 12/+11

2. Kaitsu 12/+10

3. Juho 10/+9

 Ässät:

 1. Kaitsu/A-J 3

2. Joni/Miikka/Juho 1

 Torjunnat:

 1. Juho/Joni 3

2. Kaitsu/Esko/AJ 1

 V-O

 1. Venni 66% (19/29)

2. Esko 50% (1/2)

3. Miikka 46% (6/13)

 Hans Välimäen tähdistövalinnat

 

★★★ YP #12 Esko

Hazavaza! Ryhmäkuria rikkova Escobar nappaa illan kirkkaimmat tähdet. Teki melkein kaiken oikein, mikä on ihme mieheltä, jonka pelikirja koostuu uhosta, kahdesta Red Bullista, nikotiinista ja pastillien hallitsemattomasta liikakäytöstä. Tilastojen manipulointiyrityksestä keltainen kortti. Varoitus myös Eskolle poiketa sovituista pelitavoista ja tehdä ratkaisuja valmennuksen ohjeiden vastaisesti.

"Don't judge my choices when you don't understand my reasons."

 

★★ H #13 Kaitsu

Hyvä, mutta ei säväyttävä esitys. Tasapaksua suorittamista. Plussaa röökin tumppaus -tuuletuksesta ja otsahiki leijoista. Miinusta siitä, että virta loppui kesken eikä koko peliä jaksanut painaa. Porrastreenin puutetta? Ensi kerralla lisää piristeitä.

 

L #3 Venni

Kuppinostot pääosin kunnossa, vaikka kanapatongin murut löytyivät kengistä ja sukista. Muutama täysin turha vahingoittamisyritys taklaus omiin olisi voitu jättää väliin, jos suu olisi käynyt edes puoliksi niin paljon kuin jalat. Pallo pysyi ilmassa ja peli elossa. Hyvä Vempula!


sunnuntai 11. tammikuuta 2026

M2 YJS Viesti - Loimu 0-3 (18-25,21-25,17-25)

Voittoputki jatkui Salossa

Alkaneen vuoden ensimmäinen koitos kisailtiin Salossa Hermannin koululla lauantaina, kellon viisareiden osoittaessa puolta seitsemää illalla. Pelin alkamisaika oli kotijoukkueellekin poikkeuksellinen ja se myös näkyi, sillä Viestin moottori ei lähtenyt käyntiin kuin hetkittäin, ja silloinkin yskähdellen. Loimun peli sen sijaan rullasi kokonaisuutena varsin mukavasti, lukuun ottamatta toisen erän 5-1 -tappiotilannetta. Muuten raisiolaiset olivat kuskin paikalla koko pelin ajan. Valmennuksen prinsiipit olivat tuttua kauraa. Maltti ja kärsivällisyys, samalla kuitenkin uskallus pelata rohkeasti. Perusasioiden tekeminen huolellisesti toi tälläkin kertaa toivotun lopputuloksen, salolaisten tosin avittaessa lukuisilla syöttö- ja hyökkäysvirheillä. Ylipäällikön lomaillessa aurinkoisemmissa maisemissa tilastointi jää jälkikäteen tehtäväksi videon perusteella, mutta näppituntumalta Loimu oli parempi pelin jokaisella osa-alueella, sekä myös virheettömämpi kahdesta joukkueesta. Hyvän pelihuumorin siivittämänä voitto kirjattiin lukemin 3-0 erin 25-18, 25-21 ja 25-17. Tähtien jakaminen tämänkin pelin jälkeen on haasteellista, sillä koko joukkue pelasi jääkiekkotermein ehjän 60-minuuttisen, mutta nostetaan kuitenkin muutama pelaaja esiin.

Tilastot Top 3

+/-

1.  Miikka 12/+10

2.  Sami 10/+7

3. Juho 8/+8

Torjunnat 

1. Miikka/Juho 3

2. Nikke 2

3. Sami/Kaitsu/Esko/Jere 1

Ässät

1. Kaitsu 1

V-O

1.  Esko 12/67%

2. Jonttu 19/63%

3. Miikka 12/50%

 *** Nikke: Siirtyi penkin puolelle kolmannen erän puolivälissä, mutta siihen asti pyöritti peliä erinomaisesti vieden vastustajan torjuntaa sinne kuuluisalle kebab-kioskille, passien ollessa käytännössä kerta toisensa jälkeen juurikin siellä missä pitää. Kun hyökkääjien pisteet jakautuvat tasaisesti, on passari onnistunut pitämään pelin leveänä. Perusvarma syöttöpeli ja muutama torjunta lisäksi siivitti lauantaina kolmeen tähteen.'

**Jonttu: Takakentän maestro oli mies paikallaan ennen kaikkea vastaanotossa, ja kun kone lähti käyntiin ehkä hiukan unisen alun jälkeen niin puolustuksiakin alkoi nousta vähintäänkin riittävästi.

 *Miikka/Esko: Yleispelaaja-veljet hoitivat ruutunsa tässäkin pelissä tutulla varmuudella  vastaanoton, puolustuksen, hyökkäyksen ja torjunnan osalta. Miikalle kirjattiin pöytäkirjaan Loimun parhaat pisteet (11), sisältäen muutaman aika näyttävän 1 vastaan 1 -torjunnan. Esko taas hoiti isomman siivun vastaanotto- ja puolustuspelistä entisen liigapelaajan kokemuksella. Pieni miinus tosin yksi käyttämättä jäänyt 6-paikan hyökkäys 😜